Atria Ammattilaiset logo

Eläköön suomalainen ruoka!

04.9.2024
Kotimaisuus & alkuperä Blogit

Suomalaisen ruoan päivää juhlitaan 4. syyskuuta. Tiedämme monista tutkimuksista, että suomalainen kuluttaja arvostaa kotimaisuutta erityisesti ruoassa. Suomalaisen tuotteen valitsemista pidetään vastuullisena valintana.  Se merkitsee myös turvallisuutta ja kansallista etua: suomalaisia tuotteita ostamalla 81 prosenttia kuluttajista haluaa tukea ennen kaikkea kotimaista elintarviketuotantoa, työllisyyttä ja teollisuutta (Taloustutkimus: Suomi Syö 2024). 

Suomalainen ruoka tarkoittaa Suomessa valmistettuja tuotteita, joiden raaka-aineetkin ovat suomalaisia. Ruokakaupan kiireisessä ja hektisessä valintatilanteessa hyvien ja omia arvoja tukevien valintojen tekeminen saattaa kuitenkin joskus olla hankalaa. Kuluttajan valintoja ohjaavat usein tottumus ja rutiini, ja varsinkin pitkään markkinoilla olleiden brändien kohdalla ei pakkausmerkintöihin tule kiinnittäneeksi huomiota. Vaikka brändi on suomalaiseksi mielletty, saattaa olla, että sen raaka-aineet tulevat jostain ihan muusta alkuperämaasta eikä valintaa tekevä kuluttaja edes ymmärrä ostavansa muuta kuin suomalaista ruokaa. Erityisen harmillista tämä on silloin, kun kyseisiä raaka-aineita olisi saatavilla myös Suomesta. 

Vaikka brändi on suomalaiseksi mielletty, saattaa olla, että sen raaka-aineet tulevat jostain ihan muusta alkuperämaasta.

Mistä tunnistaa aidosti suomalaisen ruoan? 

Suomalaisen ruoan päivänä juhlistetaan erityisesti tuotteita, jotka ovat saaneet Hyvää Suomesta -merkin. Merkin omaavat tuotteet on aina valmistettu Suomessa ja niiden sisältämistä raaka-aineistakin vähintään 75 % on suomalaisia. Vielä tiukemmat kriteerit koskevat lihaa, kalaa, kananmunaa ja maitoa sisältäviä tuotteita, joissa raaka-aineiden on oltava sataprosenttisesti suomalaisia.  

Erilaiset pakkausmerkinnät on tarkoitettu kuluttajan avuksi, mutta niidenkin kriteeristön muistaminen tuskin on mielen päällä jokaisessa valintatilanteessa. Kuluttajan mielessä Hyvää Suomesta -merkki sekoittuu erityisen helposti Avainlippuun, joka merkitsee suomalaista työtä. Aidoimman suomalaisen ruoan tae on kuitenkin Hyvää Suomesta -merkki, joka takaa, että suomalaisen työn lisäksi myös raaka-aineet ovat suomalaisia. 

Aidoimman suomalaisen ruoan tae on kuitenkin Hyvää Suomesta -merkki, joka takaa, että suomalaisen työn lisäksi myös raaka-aineet ovat suomalaisia.

Atria-brändi on tae suomalaisesta ruoasta 

Kaikki Atria-brändin alla myytävät tuotteemme valmistetaan aina Suomessa. Sen lisäksi me Atrialla olemme sitoutuneet siihen, että käyttämämme raaka-aineet ovat suomalaisia aina, kun mahdollista. Riisiä tai ananasta ei kannata Suomessa kasvattaa, mutta esimerkiksi pinaattilettujemme pinaatti ja monien salaattiemme vihannekset tulevat kotimaasta aina, kun se on mahdollista. Kaikki tuotteissa käyttämämme liha ja kana on aina sataprosenttisen suomalaista ja tulee omilta perhetiloiltamme. Takeeksi merkitsemme myös tilan nimen lähes 100 tuotteen pakkaukseen. 

Meillä onkin monta hyvää syytä juhlistaa Suomalaisen Ruoan päivää – niin 4.9. kuin kaikkina muinakin päivinä! 

 

Jaa

Kirjoittajan kuva
Kirjoittanut

Nanna Järvinen

Nanna Järvinen työskentelee Atrian brändijohtajana. Atria-brändi on todellinen kruununjalokivi, jonka luotsaaminen kohti tulevaisuuden haasteita tuottaa Nannalle paljon iloa. Hän arvostaa atrialaista tekemisen tasoa ja eteenpäin suuntautunutta näkemyksellisyyttä. Omaa osaamistaan Nanna haluaa kehittää suomalaisen ruokaketjun kokonaisuuden ymmärtämisessä, jotta pienetkin yksityiskohdat muun muassa maun kannalta avautuvat.
Nanna hymyilee paljon ja monista eri syistä; ruoka yhtenä oleellisena. Nanna nauttii nopeasti valmistuvista arjen helpoista resepteistä ja siitä, että saa lapset yhtä aikaa saman pöydän ääreen. Muita hymyn huulille tuovia aiheita ovat yhdessä onnistuminen, kunnon hikiurheilu ja sarkastinen huumori. Nanna rentoutuu useimmiten urheilemalla: rakkaita lajeja ovat laskettelu, muodostelmaluistelu, jooga ja salitreeni. Vastapainona kesäaikaan toimii laineiden liplatus mökkirannalla, takkatuli ja hyvä kirja.

Lue kirjoittajan muita blogeja